Juhlavuosi 2013 syys-joulukuu

Syyskuu avasi neljä viimeistä kuukautta juhlavuoden viettoon. 6. päivän ilta oli syyskauden ensimmäinen Kunnia on Herran ilta jonka juonsi entinen pastorimme Jouko Kuusjärvi, joka suoritti myös kastetoimituksen. Illan puhujavieraat olivat Markku ja Teija Veilo Hämeenlinnasta ja musiikissa palveli Ismo Keski-Tapio Tikkakoskelta. Ilta jatkui puolille öin esirukouspalvelun ja kahvituksen merkeissä. Ihmisiä oli liikkeellä n. 100.

002u.jpg001.jpg



004.jpg

005.jpg007.jpg

17. syyskuuta alkoi parinvuoden tauon jälkeen säännöllisesti joka tiistai toimiva Soppa-kirkko jota sitoutunut vetämään ViaDia Saarijärvi. Tilaisuudessa oli myös EU- ruokapussi jakelu. Syömässä kävi n.60 henkilöä ja pusseja nouti n. 80-. Tarjolla oli nimensä veroisesti soppaa ja kuten kirkossa on tapana, niin oli myös Sanaa ja musiikkia. Pekka-pastori piti aluksi hartaushetken ja Anneli soitti ja lauloi 30-40 laulua. Vapaaehtoinen ruokamaksu tuotti +29 senttiä yli menojen, joten senkin puoleen on rohkaisevaa jatkaa. 

0042.jpg0022.jpg

003.jpg0012.jpg

18. syyskuuta jatkuin alttariremontti Vilho & pensseli meiningillä, sekä Kari ja Veikko keskittyivät       "Armon Kallio":n maalaukseen.

0013.jpg0023.jpg

013.jpg008.jpg

                                               "Armon Kallio" siintää himmeästi taustalla

024.jpg

067.jpg

22. syyskuuta oli pastoripariskunnan tulojuhla. Virkaan siunauksen toimitti Jorma Kuusinen vanhemmiston kanssa. Tervehdyksen Usko Ohrasen juontamassa tilaisuudessa toivat naapuriseurakuntien edustajat, sekä entinen työntekijämme Jouko Kuusjärvi vaimonsa Marja-Leenan kanssa. Raamislaiset toivat myös laulutervehdyksen. Varikset palvelivat lauluin ja soitoin koko juhlan ajan ja seurakunta sai laulaa  "Armon Kalliolle" heijastettujen sanojen mukaan. 

050.jpg

051.jpg054.jpg

049.jpg073.jpg

076.jpg077.jpg

080.jpg078.jpg

047.jpg

041.jpg

065.jpg

070.jpg

085.jpg086.jpg

088.jpg

090.jpg

089.jpg

091.jpg

2. lokakuuta jatkui taasen alttariremppa ja nyt jo alkaa hahmottua mitä "pojilla on mielessä", eli korotukset alkaa olla lopullisessa mitassaan.

028.jpg029.jpg

033.jpg031.jpg

5. lokakuuta oli seurakunnassa Timo ja Eline Kärjen lapsen siunaustilaisuus jonka toimitti Pekka-pastori.

Lauran pikkusisko on nimeltään Livia Jemina Kärki.

Pyhän Hengen läsnäolon sai kokea tilaisuuteen kokoontunut suuri joukko Kärkien ystäviä ympäri Eurooppaa.

039.jpg

0362.jpg

0372.jpg

043.jpg0512.jpg0492.jpg

6. lokakuuta oli taasen juhlavuoden juhlakokous jossa oli puhujavieraina Maila ja Mauno Rautiainen jotka vaikuttivat parin-kolmen vuosikymmenen ajan Saarijärvellä ja olivat Vapiksen aktiivisia jäseniä. Maila oli nuorisotyössä ja Mauno vanhemmistossa.

Juhlan aihetta oli myös kun Peiposen Samuli siunattiin seurakunnan jäseneksi, ja loppu juhla vietettiin Ehtoollisen merkeissä, sekä pienryhmissä rukoilemalla. Tilaisuuden juonti Martti ja Katriina hoiti säestyspuolen. Pekka ja Ulla lauloivat ja Pekka opetti Jumalan Sanaa.

092.jpg087.jpg

0862.jpg084.jpg

093.jpg

9. lokakuuta Saarijärveläinen-lehden juttu  

td_15v_saarijarvelainen_2013_10_09.jpg

   

11. päivä ennen H-hetkeä Veikko ja Martti virittelevät kameroiden paikkoja valmiiksi

100.jpg099.jpg

101.jpg

                                        12. päivän aamuna uusi käytävämatto oottaa tallaajiansa.

105.jpg

                                                                             NELJÄ KERTOJAA

                                          Ari Korhonen, Timo Kuusjärvi, Jani Lakonen, Markku Huotari

1142.jpg

                                    Bändiläiset Jani Utriainen, Mika Roine ja Tapani Vaahervaara

116.jpg

Soi kunniaksi Luojan

2013_10_12_038_00.jpg

  Vieraileva huuliharppusolisti Mika Saarela

118.jpg117.jpg

Alttariremontin viimeistelyt Vilholla menossa

19. lokakuuta oli ensimmäinen "Raamattu-lauantai" jossa Pauli Rahkonen Lahdesta oli vieraana. Hän piti iltapäivällä kaksi Raamattutuntia. Ruokailun jälkeen, joka oli klo 16, Tepon johdolla osa paikalla olijoista lähtivät jakamaan kutsuja kadulle illan Ilosanomailtaan.

Ensimmäinen Raamattulauantai oli väkimäärältään kannustava jatkamaan. Paikalla oli pari-kolmekymmentä henkilöä.

012.jpg

015.jpg014.jpg

27. lokakuuta Saarijärven Vapaaseurakunnan sääntömääräinen syyskokous :

            5. Pastori Pekka Mäkelä valitaan seurakunnanjohtajaksi

            6. Vanhimmiston kokoonpano 6+1

            7. Erovuorossa oleva Onni Kinnunen jatkaa vanhemmiston jäsenenä

            8. Onni Kinnunen jatkaa vanhemmiston puheenjohtajana

            9. Vanhemmistosta eroa pyytäneen Juho Sadinmaan tilalle valittiin Pekka Mäkelä

            16. Airi Halttunen ja Pirkko Paananen jatkavat rahastonhoitajina

ccf30102013_00000.jpg

ccf30102013_00001.jpg

ccf30102013_00002.jpg

3. marraskuuta oli Ehtoollis-Jumalanpalvelus, niinkuin jokaisena kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Uutena käytäntönä oli, että Sana ja Ehtoollinen oli omana osionaan aluksi ja senjälkeen oli "Asiakokouksen" nimikkeellä jatko-osa kahvikupposen äärellä. Palautteen ja osallistujamäärän perusteella käytäntöä jatketaan tulevina kuukausina.


 

 

 

Su 10.11. klo 14:00 LÄHETYSJUHLA, vierailijana on pastori ”David” Bishwa Nath Ghimire, Nepal, tulkkina Irma Mantsinen. Lähetys terveisiä tuo lisäksi Timo & Eline Kärki ja Anni Kinnunen. Musiikissa Varikset, juontajana Usko Ohranen. Saamme myös nauttia Nepalilaista ruokaa juhlassamme, arpajaiset.

 

 

 

893.jpg

 

 

 

 

895.jpg899.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

896.jpg898.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

905.jpg903.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

910.jpg914.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

907.jpg911.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

13. marraskuuta oli kolmas keskiviikko "Ihmisenä ihmiselle-ilta" Ulla ja Pekka Mäkelän johtamina.

 

0032.jpg006.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasvua armossa – sielun kipeydessä “Ihmiseltä ihmiselle illoissa” alustusten, Sanan & rukouksen sekä keskustelujen avulla.

 

 

0052.jpg

 

 

 

 

 2013_11_17_juhla.jpg

 

 

sampo_2013._11._14.jpg

 

 

 

                 SAARIJÄRVEN VAPAAKIRKON 50v. JUHLA

                                                        17.11.2013 Klo 14.00

 

ALOITUS                                                                                            TEPPO LEHTOMÄKI

YHT. LAULU HL. 164                                                   Säest. PETRA NUOTIO

TERVEHDYSSANAT                            Seurakunnan johtaja PEKKA MÄKELÄ

JUHLAKUORO                                             Johtajana  Dir.Cant. VILHO OHRANEN

  1. Riemullista on kun saamme tulla...

  2. Jeesus yksin meidän on viesti...

  3. Tahdon laulaa Herrastani...

HISTORIIKKI                                                                                           KARI LAKONEN

JUHLAPUHE                                            Kirkkokunnanjohtaja HANNU VUORINEN

JUHLAKUORO

  1. Herää jo kantele...

  2. Syntini anteeksi sain...

TERVEHDYKSET

KIITOS-SANAT                            Vanhemmiston puheenjohtaja ONNI KINNUNEN

YHTEISLAULU HL. 524 , kolehti

KAHVITUS

 

 

 0122.jpg

 

 

 0152.jpg

 

 Juhlakuoron laulut videolla

 

 016.jpg017.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

020.jpg019.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

018.jpg

 

 


 

0242.jpg032.jpg

 

 

 

 

 

 

 


 


 

 

 Juhlavideo alkuosa tastä

Hannu Vuorinen juhlapuhe tästä

 Juhlavideo loppuosa tästä

 

 

 

035.jpg038.jpg


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040.jpg0412.jpg

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

046.jpg0432.jpg


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

0493.jpg030.jpg


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 


 

 

 

057.jpg

 

 

 


 

058.jpg059.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

kari_historiikkia_esittamassa.jpg055.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

0513.jpg


 

 

 

052.jpg


24. marraskuuta seurakunta oli vierailulla Suolahden Vapaaseurakunnassa osallistuen heidän Jumalanpalvelukseen. Rapiat parikymmentä seurakuntalaista osallistui bussimatkaan. 

dscn6709.jpgdscn6724.jpg

dscn6719.jpgdscn6705.jpg

 

25. marraskuuta oli ensimmäinen videoilta jossa esitettiin musiikkidraama Jobin Blues. Se on taltioitu Lahden Vapaakirkossa 2001 tammikuun 17. ja esitetty tv Jumalanpalveluna tv2 ssa helmikuulla samana vuonna. Pääosissa  Ilkka Hirvonen, Martti Takalo ja Ari Korhonen jotka laittoivat itsensä  avoimesti miehenä esille. Sade-kuoro ja orkesteri säesti tosi ammattimaisesti.
Paikalla oli pääosien esittäjien lisäksi muutama seurakuntalainen.

Joulukuun ensimmäinen päivä ja alkoi juhlavuoden viimeinen kuukausi. Ehtoolliskokous kokosi 50-60 seurakuntalaista laulamaan hoosiannaa ja siunaamaan kahta uutta  jäsentä seurakuntaan. Tilaisuus oli kaksi jakoinen syystä, että Sadinmaan perhe siunattiin lähtemään Joensuuhun vuodeksi. Anu-Riikka on viransijaisena Joensuun Vapaaseurakunnassa lapsityössä vuoden ja Juho keskittyy ns. koti-isän rooliin.

Mara juonsi kokouksen ja toi hienolla tavalla esille uudet tuulet jotka media antaa meidän seurakuntaan mahdollisuudeksi. Videokuva eri muodossa on se työkalu joka on tullut seurakuntatyöhön. Musiikkivideot, todistukset ja vaikkapa tapahtumien esittely ovat esimerkiksi niitä alueita joissa videokuvaa voi käyttää.

Nettisivuillakävijämäärä ylitti 30000.

wp_20131201_001.jpgwp_20131201_014.jpg

wp_20131201_006.jpgwp_20131201_002.jpgwp_20131201_004.jpg

wp_20131201_007.jpg

wp_20131201_015.jpgwp_20131201_009.jpgwp_20131201_008.jpg

ccf04122013_00000.jpg

wp_20131207_006.jpg

                                                            Suomi 96v.

wp_20131206_025.jpg

08. joulukuuta Jumalanpalvelus aloitettiin jo tuntia aikaisemmin kuin varsinainen tilaisuus. Jussi ja Anna-Mari Orasen johdolla oltiin ylistyslaulujen ilmapiirissä joka oli tosiaankin piristävä formaatti ja jatkossakin toivottava.

wp_20131208_004.jpg

jussiansku.jpgoras-pand.jpg

                                                        Nina esittelee kirjapöydän tuotteita

ruutiska.jpg

                          15. joulukuuta  Joulujuhlista jaloin, tai  Ruutisen Jarmon kyydillä.

Juhlassa pappipariskunta sai seurakunnan joulutervehdyksen, katsottiin Heurekan joulutervehdys videolta, Sam ja Maks kävivät myös oman tervehdyksensä tuomassa lapsille ja muutamille valituille vanhemmillekin (karkin). Variksia oli lentänyt lauteille muutama laulamaan, soittamaan ja laulattamaan seurakuntaa. Veikko juonsi, Jarmo keräs kolehdin, Pekka saarnasi ja lopuksi Helvi ja Irma tarjosivat joulupuurot kisselin kera.

wp_20131215_003.jpgwp_20131215_004.jpg

wp_20131215_009.jpgwp_20131215_007.jpg

sam-maks-mara.jpg

varis.jpg

wp_20131215_005.jpgwp_20131215_011.jpg

wp_20131215_019.jpgwp_20131215_014.jpg

wp_20131215_021.jpgwp_20131215_017.jpgwp_20131215_012.jpg




veikko.jpg

17. joulukuuta joulujuhlat jatkuivat Soppakirkon puitteissa. Jouluruuat tarjos kunnon väki.

wp_20131217_007.jpgwp_20131217_001.jpg

wp_20131217_008.jpg

wp_20131217_005.jpgwp_20131217_006.jpg

vappis.jpg

wp_20131222_015.jpgwp_20131222_007.jpg

wp_20131222_005.jpg

   Joulupäivän Jumalanpalvelus yhdessä Helluntaiseurakunnan kanssa

wp_20131225_003.jpg

wp_20131225_002.jpgwp_20131225_008.jpg

                              Musiikissa Jussi ja Anna-Mari Oras, sekä Pekka ja Ulla Mäkelä

wp_20131225_010.jpg

                                               Pekka Mäkelä juonsi ja Kai Partti saarnasi

wp_20131225_017.jpgwp_20131225_007.jpg

2013 juhlavuosi alkaa olla lopuillaa. Nyt eletään paria viimeistä tuntia ja seurakunnan viimeinen tilaisuus on päättynyt yhteiseen Herran Siunaukseen. Alla kuvia tilaisuudeta.

wp_20131231_017.jpg

wp_20131231_013.jpgwp_20131231_012.jpg

wp_20131231_011.jpg

wp_20131231_010.jpg

wp_20131231_003.jpg

wp_20131231_001.jpg

wp_20131231_021.jpg

Nonnii, siinä yllä on sitten viimmeinen kuvapäivitys historiikin sivuille tälläkertaa. 

Juhlavuosi on nyt sitten taputettu loppuun ja aika siirtyä uusiin haasteisiin, joita uusivuosi tuo tullessaan jos Herra suo.

Vajaan pari vuotta tässä menikin selatessa Saarijärvellä vaikuttavaa Vapaakirkollista hengellistä liikehdintää ja sitä näillä taidoilla ylöskirjatessa. Matkanvarrella olisin saanut jopa ammattiauttajiakin avuksi laatimaan näitä kirjoituksia, mutta enpä sitten ottanut, kun aattelin omalla tavallani touhuta.

Aluksi olin ajatellut koota ainoastaan kirkon 50v. historian, mutta jo aikaisessa vaiheessa se näytti mahottomalta rajata siihen ja otin sitten koko seurakunnan matkaan.

Yllättävän vähän oli kirjallista materiaalia käytettävissä alkuajoilta. Vasta 50-luvulta lähtien oli joitakin dokumentteja käytettävissä.

Kiitokset kaikille yksityisille valokuvakokoelmien haltijoille jotka annoitte kuvianne ja videoita. Saarijärven Museolle myös kiitokset kuvista ja kirjallisista muistioista. Kiitokset myös monille seurakuntalaisille jotka annoitte omia muistojanne ylöskirjaukseen.

50v. historiassa on kuitenkin jäljestäpäin tarkastellessa hyvinkin lyhyt aika, joten olen ajatellut, että kirkon 100v. juhlia varten, joka on la. 17.11. 2063 voi seuraava historiikin keräilijä aloittaa vaikkapa tänä vuonna, kun tuo kellokin on jo kääntynyt vuodelle 2014.

Mitä tästä jää jäljelle: Historia todistaa, että kirkko, rakennuksena, on tulelle talletettu, pastorit tulevat ja pastorit menevät ja ainut joka on kestänyt ja jää jäljelle on SEURAKUNTA , joka odottaa JEESUKSEN, lunastajansa, noutajansa, paluuta. 

                Kari Lakonen (ei jatka enää)

1960-luku

1970-luku

1980-luku

1990-luku

2000-luku

2010-2012

Juhlavuosi 2013
tammi-huhtikuu

Juhlavuosi 2013
touko-elokuu

Juhlavuosi 2013
syys-joulukuu



Sivun alkuun


Historiikin pääsivulle tästä