2000-luku
Vuoskymmen alkoi Pastori Esa Korvajärven luotsaamana vanhemmiston: Torsti Eriksson puh.joht. , Kari Lakonen, Asser Saharinen, Mauno Rautiainen, Arvo Halttunen ja Juha Leppänen myötävaikuttamana.
Kirpputoria on pidetty kirkon yläsalissa, viimeaikoina Soile Mäkelän ja Airi Halttusen johdolla.
Jumalanpalvelukset olivat klo. 11.00 ja samanaikaiseti oli lapsille "Raamis" Marsa Kinnusen johdolla.
Kesä- elokuun ajaksi seurakunnan Jumalanpalvelukset siirtyivät alkamaan klo. 18.00.
"Soppakirkko" -nimen sai "Työttömien ruokailu" nimellä aikaisemmin toiminut tiistaipäivän ruokailu, joka oli vapaaehtoiseen maksuun perustuva ateria jonka pitkäaikaisena puuhamiehenä toimi Usko Ohranen tiiminsä kera.
Usko ja Tuula Ohranen soppakirkkopuuhissa
Kirkon vuokralaisetkin osallistuivat soppakirkkoon
2000. toukokuun 5. ylimääräinen seurakunnankokous
5. päätettiin, että Petri Nuotio palkataan 60% :sti syyskuun 2000 alusta seurakuntamme lapsi-, varhaisnuoriso-, ja nuorisotyöntekijäksi toistaiseksi.
Moto-kerho aloitti Petrin vetämänä nuorille. Mikro-formulat oli ajokkina ja rassattavina.
2000 marraskuussa pastori Esa Korvajärvi aloitti 50%:sesti Hämeenlinnan vankiladiakonina ja loppuajan hän oli seurakunnan palveluksessa.
Vanhemmisto päätti myös, että kirkkosalin lämpötila kun on + 18 astetta, niin "on sopiva kuunnella saarnoja.
Kasteelle menevät altaan reunalla, ja kasteen jälkeen vanhemmisto seurakunnan kanssa siunasi heidät.
Kids´Action Nicht- illat varhaisnuorille alkoi toimia Helluntaiseurakunnan kanssa yhteistuumin. Paikkana oli Lukion sali, niinkuin se on jatkunut edelleenkin samoilla sijoilla ja samoilla toimintamenetelmillä.
Mr. Öörn Ameriikanmaalta kävi Kidseissä
Torstai-illan rukouskokoukset muuttuivat jokskin ajaksi Petrin johdolla ja -näyn mukaisesti "Elämän lähde" illoiksi.
2002 maaliskuun 20. Vanhemmiston kokous.
5. Päätettiin olla mukana Radio Marssissa viikolla 32 yhteistyössä Suolahden vapaa-, helluntai- ja ev. lut. seurakuntien, sekä Saarijärven helluntaiseurakunnan kanssa. Lähetin antennin paikaksi suunniteltu kirjapainonmäen savupiippua. Mauno Rautiainen junailee projektiin liittyviä asioita tiiminsä kanssa.
Radio Mars lähetti hengellistä ohjelmaa viikon aikana keskiseen keskisuomeen. Toimittajat olivat eri seurakuntien aktiiveja. Työ jatkuin muutamia vuosia samoilla teemoilla ja tekijöillä.
2002 vuoden alkupuolella alkoi seurakunnassa "Varttuneiden päiväpiiri" joka kokoontui kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 12.00. Tilaisuuden isäntäparina ja ideoijana toimi Asser ja Mirja Saharinen . He toimivat tehtävässä uskollisesti kahdeksan vuotta ja lopettivat vasta muutettuaan paikkakunnalta.
Päiväpiiri joulujuhlassaan 2002
2002 huhtikuussa seurakunnalle hankittiin Teetupa-bussi. Hankinnan hoitivat Usko Ohranen , Petri Nuotio , Onni ja Marsa Kinnunen. Bussi tuli Saarijärven Vapaaseurakunnan Nuoret ry:n nimiin.
Bussi toimi nuorten teetupatoiminnassa keskustassa ja kyläkunnilla. Jonkun verran myös naapuripitäjissä. Seurakunta matkakin taittui bussilla Kesäjuhlille. Heinäkuulla bussitoimikunta tarjosi autoa seurakunnan omistukseen jonka tarjouksen seurakunta hyväksyi.
Bussi eestä, bussi takaa ja sitten sivulta
Vapunpäivänä 01. toukokuuta oli Kristittyjen yhteinen Vappujuhla "isossa kirkossa". Vappujuhlat olivat jo muodostuneet perinteisiksi Ev. Lut-, Vapaa-, ja Helluntaiseurakuntien yhteistapahtumaksi vuosien varrella. Aikaisemmin ne olivat aina kulloinkin järjestelyvastuussa olevan seurakunnan tiloissa. Väen paljous johti siihen, että siirryttiin pitopaikaksi ottamaan jatkuvasti Ev. Lut. seurakunnan kirkko.
2002 syksyllä kirkkosaliin hankittiin uudet äänentoistolaitteet .
Blue River kvartetti vaikutti 2000 luvun alkuvuodet seurakunnassa ja ulkopuolella laulaen pääsääntöisesti ilman säestystä, paitsi joskus oli ilmakitarasäestys, ainakin neli-äänisesti ja pilke silmäkulmissa. Kuva alla.
2002 marraskuulla Torsti Eriksson perheineen muutti Jyväskylään ja näinollen hän jätti seurakunnan puheenjohtajan tehtävät. Esa Korvajärvi valittiin jatkamaan puheenjohtajana.
2003 toukokuun 5. oli "TIE KUTSUU" tapahtuma Sokoksen parkkipaikalla. Kuvissa Gospel-rekan lavalla lauluyhtye "SopuSointu".
2003 syyskuussa Toni Ovaskainen palkattiin oppisopimuksella nuorisotyöntekijäksi, jonka ohjauksesta vastasi Esa Korvajärvi.
Toni Ovaskainen
2004. helmikuun 29. Ylimääräinen seurakunnankokous.
9. Seurakunnan työntekijäksi valittiin Erkki Moisio
Erkki Moisio
2004. toukokuun 16. Ylimääräinen seurakunnan kokous
6. Erkki Moisio valittiin yksimielisesti vanhemmistoon poisjäävän Esa Korvajärven tilalle jäljelläolevaksi toimikaudeksi.
9. Asser Saharinen valittiin seurakunnan puheenjohtajaksi v. 2007 loppuun asti.
Lasten kesäleiri Huipurissa, kuvakooste alla
2004 syksyllä virisi taas ajatus lämmitysjärjestelmän siirtymisestä kaukolämpöön, mutta jo toisen kerran se hävisi, nyt niukasti 17 vastaan ja 16 puolesta.
Ensimmäiset Varikset 2005
2005 Pyhäkoulu kirkossa Paavonaukiolla lauletaan
Lähetysnäyttely
2005. Miestenilta, joka on ollut pieniä taukoja lukuunottamatta toiminnassa 30 vuotta. Alla kuvakooste osasta miehiä, jotka joka toinen tiistai-ilta kokoontuu pääsääntöisesti kodeissa. Illat koostuu kahvituksen jälkeen Raamatun tutkimiseen ja aiheesta keskusteluun, yhteislauluun ja -rukoukseen. Vuosien varrella on osallistunut arviolta 100-150 miestä iltoihin. Kesäisin useasti on myös kokoonnuttu veljien kesämökeillä.
2005 Joulujuhla valaistusta
VARIKSET, nuo seutukunnan mainiot ja muuntuvaisimmat laululintuset vm. 2006
Marsa Kinnunen ja Mirja Saharinen
Kirsti Pietiläinen
Pasi Muittari
2006. 5. elokuuta telttajuhlatunnelmaa Työväentalon pihasta
Alla Jäntin sukukuoro
Erkki Moision toimittama "Elämän Sana sinulle" radio-ohjelma oli kuultavana Radio-Deillä perjantai-iltaisin puolen tunnin ajan. Saarijärven- ja Suolahden Vapaaseurakunnat kustansivat ohjelman muutaman vuoden ajan.
2007 vuoden alusta Soppakirkkossa oli myös EU-ruokapussijakelu ja musiikkia jälkiruuaksi
Nuortenilta Kinnusilla Mansikkaniemessä
Nuortenillasta ne on allaolevatkin kuvat, vaikkei uskois :)
Häkkilän telttajuhlat Lehtomäellä
Pyhäkoulu Marsan ja Pasin vetämänä
Varikset Puistogospelissa ja teltalla Työväentalon pihassa
2007. marraskuun 11. seurakunnan syyskokous
10. Vanhemmiston puheenjohtajaksi valittiin Esko Kärki
Esko Kärki
2008 kevättalvella ruvettiin etsimään lapsi- ja nuorisotyöhön sopivaa henkilöä. Anu-Riikka Hänninen oli ainoa, joka tiedusteli ja samalla myös haki paikkaa. Anu-Riikka valittiin tehtävään kesäkuun alussa ja sai sukunimekseen Sadinmaa avioiduttuaan Juhon kanssa.
Anu-Riikka Erkin haastateltavana
2008 syyskuun 21. oli paikkakunnalla ensimmäinen "Hölkkäkirkko" tapahtumapäivä. Saarijärven kaupungin ohella oli Ev.Lut-, Vapaa- , ja Helluntaiseurakunta sitä järjestämässä. Jumalanpalveluksen jälkeen , joka oli Isossa kirkossa, liikunnallinen puoli Monitoimihallilla ja Aarresaaressa.
2008 seurakuntamme jäsenet Timo ja Eline Kärki lähtivät lähetystyöhön Uusi Papua Ginealle.
2009 syksyllä alkoi taasen muutaman välivuoden jälkeen Tupa Duuriin- illat. Koska ne eivät formaatiltaan alkuunsa sopineet kirkkoon, niin kolme ensimmäistä olivat Kinnusilla Mansikkaniemessä.
2009 marraskuussa Erkki Moisio jätti tehtävänsä seurakunnan pastorina ja Anu-Riikka Sadinmaa jäi äitiys-lomalle joka on jatkunut myöhemmin hoitovapaana. Anu-Riikan sijaisena aloitti Sirkka Ahonen. Sirkka työskenteli seurakunnassa parin talven ajan, koska hänen työnäkynsä oli Venäjällä lasten leireillä kesäaikoina.